Tiloja

Kaikki tilat voivat muuttua, luisua pois omasta hallinnasta.
Näytelmät sijoitetaan tilaan, joka on näyttämö. Heti kun näyttelijät astuvat lavalle, tiedämme, että se joka marssii reippaasti keskelle lattiaa, on vallankahvassa. Henkilö, joka jää näyttämön reunoille ja seinien vierille, on altavastaajan asemassa.

Päähenkilömme asuu omassa talossaan, mutta kaikesta näkee, että hänelle on siellä tarjolla vain aran alivuokralaisen tai kotiapulaisen rooli. Kaikki tärkeä peittyy, hukkuu, katoaa. Kaihtimet eivät ole koskaan auki, niin kuin päähenkilömme haluaisi, vaan kiinni. Aurinko ei pääse paistamaan.

Eräänä päivänä kaikki menee liian pitkälle. Päähenkilömme tulee kotiin, jo eteisessä hän huomaa, että keittiöstä kuuluu iloinen puheensorina. Ensin päähenkilön sisällä läikähtää lämpimästi, sillä sekunnin sadasosan ajan kaikki on niin kuin ennen.

Mutta nopeasti päähenkilömme  ympärillä alkaa kiristyä: koko talo on vieraiden vallassa. Talo, niin rakas kuin se on hänelle ollut, on muuttunut vieraaksi.

Miten kaikki oikeastaan alkoi? Ensin poika jätti moponsa nojaamaan omenapuuhun. Tuon vanhan puun alle oli haudattu äidin kissa. Lapsena päähenkilö sitoi voikukkaseppeleitä kissavainaalle. Poika ei tahtonut ymmärtää, ettei mopoa voinut pitää paikalla, joka oli käytännöllisesti katsoen hautausmaa.

Kuinka usein äiti oli terottanut, ettei pianon päälle saanut laskea mitään. Ja nyt sieltä saattoi hyvinkin löytää puoliksi juodun kaljapullon tai lehtipinon.

Mikään vain ei ollut enää kuin ennen. Tila oli muuttunut. Myös päähenkilömme täytyi muuttua ja valmistautua lähtöön.